tiistai 21. toukokuuta 2013

Koko edellisviikkonloppu ihanaa keliä.

Olin 17-19.5 olleen viikonlopun viettämässä ihania hetkiä kalastushetkiä kun sain onkeni kuntoon uudelleen.

Keli oli mitä mailioin lämmintä noin 20 astetta, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja vain pieni tuulenvire kävi utransaaressa. Vesi oli miltei tyyntä ja siitä näki kuinka kalat iloisesti hypiskelivät vedenpintaan. Ja mitä olisi kalastuskeli ilman juomia.

aloittaessamme kalastuksen vain pientä kalaa jäi koukkuihin kiinni, mutta päivän edetessä kalan kokokin kasvoi ja sai kiskoa aika kovallakin voimalla niitä ylös, kiersin jokaisena päivänä saarta ympäri etsien uutta paikkaa kalastaa jokaiselle päivälle ja mitä voin sanoa, kala ei loppunut kesken.

Kalasaalis oli keskikokoista särkeä ja hieman sitä isompaa ahventa, tässä on kuvalista niistä kaikista plus hieman lämmittävää liekkiä. hyvä ehdotus, lähtekää kalaan vielä kun voitte.









keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Keli hyvä, missä minä? Kotona kipeänä

Tänään oli todella mukava päivä. Heti kun heräsin aamulla, suustani ei lähtenyt ääntäkään, kurkku oli kipeä ja päähän sattui. Tuskaisesti sängyssä pyöriesääni satuin vilkaisemaan ulos. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja on lämmin. Ajattelin yksikseni "voi jumaliste miksi juuri tänään". Eilen olisi ollut parempi keli maata sängyssä ja tänään olisi lähdetty kalaan.

No minkäs sille mahtoi kun vain hyväksyä kohtalonsa ja maata sängyssä koko loppupäivä. No hyvä juttu oli tässä silti oli se ettei tarvinnut mennä ruotsin tunnille kouluun. Toivottavasti paranen pian, että pääsen nauttimaan keväisestä ulkoilmasta ja kalastuksen iloista.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kevät on viimein täällä!

Käytiin kavereiden kanssa pitkästä aikaa jäiden sulamisen jälkeen kalassa. Kalaan lähdettiin hyvillä mielin ja toivoimme todella hyvää kalasaalista sille päivälle. päivä oli siis 13.5.2013 jos tarkkoja ollaan.

Aurinko paistoi taivaalla eikä pilviä ollut näkyvissä. oli lämmin ja lintuja kaikkialla huutelemassa toisilleen rivoiuksia tai mitä lie. Laitoimme onget kuntoon ja aloimme kalastella takapihalta multaisilla käsillä noukituilla savimadoilla, myös nesteytyksestä oli pidetty huolta koko illan ajan. 

Kalaa tuli solkenaa. Muutamiä pieniä sinttejä, sitten vähän isompia sinttejä. Salakoita ne oli hemmetti, koko joki täynnä salakoita. Onneksi joukkoon sattui myös muutama kookkaampi kala 200g särkiä iski kiinni onkiin tolkuttomalla voimalla. Nauroimme kun irrottelimme niitä koukuista "Nämähän todellakin paskovat kädet täyteen". Olivat ne limaisiakin, mutta se oli vain sivuseikka. 

Aikaa vierähti tunti ja sitten toine. Juttelimme kaikista asioista mitä päivän aikana oli sattunut ja miten niihin reagoitiin, yleensä ne kuitenkin päättyivät kovaan nauruun. Ilta alkoi hämärtää ja oli jo melkein aika lähteä kotiin, joimme juomamme loppuun kasasimme onget ja aloimme suunnistamaan kotia kohti iloisilla mielillä.

Edelleen aurinko paistoi ja lämmitti. Ja tietysti linnut huusivat ympäri saarta toisilleen.